LUE: Aalto Henkilöstöpalvelut palvelee täysin normaalisti koronaviruksen aikana

Varastotyöntekijä Järvenpää

Haemme asiakkaallemme varastotyöntekijää Järvenpäähän.

Työtehtävä on monipuolinen. Tehtävään kuuluu pakkata tuotteita, sahausta ja naulausta isompien puupakkauksien sekä pienempien puupakkausprosessissa. Hyvin tärkeänä osana on, että henkilö pystyy hoitaamaan myös kuljetustilaukset, käyttää ERP-järjestelmää sekä kommunikoi myynnin kanssa sekä tietyissä tapauksissa myös asiakkaiden kanssa toimituksista.

Hakijalta odotetaan hyviä vuorovaikutustaitoja ja asiakaspalvelutaitoja. Aikaisempaa työkokemusta varastoalasta ja järjestelmän käyttö osaamista. 

Työ sijaitsee Järvenpäässä teollisuusalueella n. viiden kilometrin päästä keskustasta, joten työntekijältä odotetaan omaa autoa huonojen julkistenyhteyksien vuoksi.

Lisätietoja työstä antaa henkilöstökonsulttimme Nea Räsänen nea.rasanen@aaltovoima.fi 

Toteutamme alkuhaastattelut RecRight- videohaastattelutyökalun avulla.

Personalhuset koostuu henkilöstöalan ammattilaisista, jotka auttavat niin yritysten HR-haasteiden ratkaisemisessa kuin työnhaussakin. Olemme yhdessä sisaryhtiömme Aalto Henkilöstöpalveluiden kanssa osa kansainvälistä OTIGA Groupia, joka on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista henkilöstöpalvelualan yrityksistä. 

Jaa tämä työpaikka:

Betonirakentamisen ammattilaisena meillä on kovat kriteerit työntekijöille. Haluamme taata laadun ja tehokkuuden.

Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhömme ja ammattilaisiin, jotka olemme löytäneet Aallon voimalla.

Jarmo Puoliväli, Tuotantojohtaja, BETSET-YHTIÖT